Maanantai 30.06.2008
11:00 Ohhoh
hei ystävät rakkaat, ei sitä naista saa lyödä.. ;) Soo soo!! Mä en edes tiedä miks munkaan olis siellä pitänyt käydä tms., eip oo mun asia edes. Nyt mä lähden röhkii tohon lekarille lasten kans! :)
10:31 Oudon
rauhallista vaikka trio onkin koolla.. Kaippa se huuto jossain vaiheessa alkaa: sitä odotellessa. :)
Sunnuntai 29.06.2008
22:13 Nonni!
Isäntäki sai oman profiilin luotua tänne, saa sitten ihan ns. julkisesti/netin kautta ilmoittaa sille exälleenkin et hakeutuis hoitoon. :) kunhan sen tunnus vaan vielä hyväksytään ni saa salarakas ja ukko taistella keskenään. Netlogissa se nauta on blokannu Samin ja AS:n sivuilta me ollaan blokattu se..
13:38 Väsy!
On toi mökkeily rankkaa.. Viime yönä tuli nukuttua yli 10 tuntia, silti ihan poikki. Tai no nukuinhan mä eilisenki iltapäivänkin, näemmä aina mätsäreiden jälkeen nukkuu sekä koira että emäntä. :P Ei sijoittunu Minni tällä kertaa, ei ollu ns. perinteiset mätsärit. Siellä oli puhdasrotuisia pari kpl X-roduissa, ja kaikki koirat (12kpl) meni samaan aikaan kehään ja tuomari sijoitti siitä suoraan 5 mielestään parasta. Aina ei voi voittaa, niinhän sitä sanotaan. Tosin Minni oli ku enkeli kehäs, aivan loistavasti totteli Samia eikä koheltanut. :)
Kohta hakee lapset, ryhmä rämä onkin sit kasassa seuraavat kaks vkoa. Valmiiks jo odotan kauhulla sitä metelin määrää!!! :D
Lauantai 28.06.2008
23:00 Heh
Ei tässä näemmä mene mikään niin ku muut luulee tai puhuu. Sami tuliki suoraan töistä mökille, sen salarakas todisti mulle/meille et hän jauhaa vain paskaa. Vai mikä salarakas se sellainen on joka ei halua edes puhua puhelimessa rakastajansa kanssa? Me ollaan samin kanssa puhuttu ja puhuttu, meillä asiat hyvin..
Perjantai 27.06.2008
13:43 Riitti
Kiitti. Ei tarvii heidin enää selittää kuinka hän on samin salarakas tai kuinka sami rakastaa vain häntä ja on mun kanssa siks et mulla on kämppä.. Olkoot julkinen rakas, samin kamat on pakattuina eteisessä. Mä lähden nyt mökille tyttöjen kans, hauskat vkl:t muilleki.
Torstai 26.06.2008
12:54 helvata
mikä lentopäivä! Aamulla nukuttiin pommiin, mentyki sen jälkeen pää kolmantena jalkana. Auto temppuilee, Minnin rokotustodistus o kateissa etc etc... :P Olis vaan pitäny vetää peitto korvien yli aamulla!!!
Keskiviikko 25.06.2008
23:14
On toi mun vauva iso!! Säkä 60cm, painoa n. 30kg.. Ei mikään ihme et toisinaan tuntuu et norsu änkeää syliin.. ku hän luulee olevansa pieni ja siro. :D Todella surkea kuvan laatu, mut kait siitä saa jonku käsityksen vauvelin koosta..
16:59 On se pakko todeta et on joillain pokkaa.. Siis ei vaan mahdu mun jakeluun. Juu, tiedän etten sais edes ajatella miks se ihminen tekee noin, mut minkäs mä luonteelleni voin et yritän ymmärtää.. Siis jos mä olisin ex-mieheni(???) rakastajatar, ni todellakin pitäisin pääni kiinni asiasta.. enhän mä kehtais sitä kelleen myöntää et leikin kynnysmattoa toiselle.. Varsinki ku ajattelee et on mustamaalannu ex-miehensä alkoholistiks, narkiks, lapsia seksuaalisesti hyväks käyttäväks ja naisen hakkaajaks.
Saati et menisin laukoo exäni nykyiselle kuinka se ex kävis kyläilee jos en kerta haluais heidän eroaan.. ja hänhän nyt ei kuulema halua Samia takaisin mistään hinnasta! Muutenki omituinen tapa puhua yhdelle toista ja toiselle toista, omituinen tapaus. Mä en kyl sais ajatella ollenkaan asiaa, alan vaan säälimään ja mielummin mä halveksin. :/ Jotenni arvasin ettei se osaa pitää mölyjään mahassa ku oltiin samas yhteisös, parempi et mä poistuin paikalta. Ei tää netti nyt kuitenkaan ole oikeata elämää ja se akka ei tiedä hevonpaskaa meidän asioista!
Taas
ulkoiltu.. Koirapuisto ja Lamppari käyty vielä näin iltapuhteina. En käsitä kui noissa muksuissa riittääki virtaa, mä alan olee ihan sippi. Tosin osa kyl on nyt ihan henkistäkin väsymystä, kyl mua loukkaa ja masentaa se jatkuva haukkuminen ja arvostelu. Eipä tässä paljoa muuta voi ku yrittää vaan jaksaa, mä en sen valehtelulle voi mitään. Ei jaksa enää ees vituttaa tms., on vaan surullinen olo. No mut nyt kattelee työkkärin sivuille taas duunipaikkoja, josko löytyis jotain kivaa. Pakko se o yrittää saada mieli takas ylös, en anna jonku katkeran sekopään lyödä mua maihin.
19:58 Ja taas
mä oon kussu sen sekopään muroihin. Tee niin tai näin, ni aina se samperi flippailee.
15:13 Muutkin
on varmaan kokenut sen fiiliksen et istuu junan kyydissä, elämä menee eteenpäin eikä oikein tiedä millä pysäkillä jäädä pois.. Toiset tietää sun asiat paremmin ku sä ite, tai jos ei tiedä ni sitten keksitään. Ite saat vaan kuunnella ja kattella sivusta, miettien et parempi vaan ku pitää päänsä kiinni.. Ne ketkä mut tuntee, tietävät kyllä millanen mä olen. Ei tää elämä Kontulassa enää sovi mulle. Kyllä mä edelleen pystypäin kuljen, mä en oo ns. tehnyt mitään väärää, mut kyl sitä on alkanu katselee vastaantulijoita et onkohan mut tolleki jo mustamaalattu.. Muutama sellanen tapaus on tullut vastaan, selvinny sit kauttarantain et mua on tarkoitettu joillain jutuilla.. kummasti on mielipiteet heillä muuttuneet. Kunhan nyt vaan sais sen pienemmän kämpän muualta!!
Lampparis käyty, muksuille käytiin hakee iso paketti tarroja.. Tuolla ne nyt sit jakavat niitä, kuulema 650 kpl tulee per pää. Kohta meiltä lentää yks kipale skeittejä parvekkeelta ku ei toi poika usko sit millään et sisällä EI skeitata. Joka kerta samasta asiasta väännetään kättä; mä en tajua mikä on niin vaikeata mennä sen kans pihalle??? Minnilleki ostettiin possunluita, järsii niitä mielummin ku valmiita puruluita tms. Ei toi ny iso vaiva niitä oo keittää, hyvin pysyy pimuki hellan edessä vahdissa ku tulee niiiiiiiiiiiiiiiin hyvät tuoksut.. :D silloin ku jotain munuaista/maksaa/sydäntä sille keitin meinas kyl iteltäänki laatta lentää. Mut nyt laittaa sapuskaa noille karvattomilleki kakaroille, pitäis lähtee vielä puistoilee Minninki kans. Toivotaan vaan et siellä o muitaki koiruuksia paikalla, haluan nähdä jäikö tytsylle traumoja. Siellä Inkoos joku hiton rakki karkas omistajaltaan ja hyökkäs suoraan Minnin kimppuun. :( Ei näkyviä vahinkoja, mut sitä en sit tiedä miten se vaikutti korvien väliin..
Keskiviikko 25.06.2008
08:33 Ja taas
kerran ma istu taalla ihan itekseni hereillä, Sami ja Jenna tuhisee nenät vastakkain ja Minni jalkopäässä. Kahvi o hyvää ja tupakkaa palaa.. Onneks on aurinkoisempi päivä tulos ku eilen, josko pääsis uloskin asti tänään! Tai no katsotaan kui räkäiseltä neiti vaikuttaa ku hää nousee. Tarttis lähtee etsii porukoiden vaunulle antennia.. :S Ihan ku mä ymmärtäisin jotain niistä! No mut, yrittänyttä ei laiteta.. ja pakkohan mun on sellanen löytää ettei faija tuu nykäsee mökistä antennia irti.. vahvarin se jo vei; onneks ei enää tartte sitä ku ollaan nii digi digi.. No ny toi nous ylös, mennään tupakille.
Tiistai 24.06.2008
20:56 Jiihaa!!!!!!!!!!! Hullulla on halvat huvit ja idiootilla ilmaset!! *wrn* Sami soitti äsken, tulos vihdoinki himaan!!! Mä pääsen lähtee Minnin kans koirapuistoon!! Mieli kyl tekis mennä lenkille mut ku ei vielä saa Minniä viedä ni ei saa. Kiesus et on taas tää päivä ollut piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkä ja tylsä. Sen siitä saa ku herää keskellä yötä.. peräti seiskalta. :D Mut kait tästä hiljaisuudesta pitäis nyt sit jotenni nauttia, ryhmä rämä on koossa taas sunnuntaina! Sit tuliki kalliiks seuraavat pari vkoa; Lintsi ja Serena nielee yllättävän paljon.. Joku buzz-peli pitää käydä kans ostaa, summerit ostin jo.. ja Jantulle uus DS-peli sen tilalle minkä Minni söi.. Ja ja ja... Ei kellään ois vipata sitä touhutonnia? :D:D
16:10 Ei oo kivaa, ei..
Vettä tulee ku esterin perseestä; kiva könöttää sisällä. :( Ollaan sit Jennan kaa piirretty ja rakenneltu legoja, mut eipä nuo hirveästi mulle virikkeitä anna. Taukois edes hetkeks toi hiton sade ni päästäis käymään Tiimarissa hakee jotain askartelutarvikkeita, vois kai sitä alkaa pitkästä aikaa jotain alkaa näpertelee..
Niin ja jos joku tietää/on tarvetta isompaan kämppään ni infotkaa ihmeessä!! Just kävin taas KVT:n vaihtoasuntopörssissä, ollu meille mtn sopivaa. Ku tää on aivan liian iso meille, pari huonetta o periaatteessa käyttämättömänä. Turhauttavaa maksaa vuokraa näin isosta. :(
09:11 Ihan
niinku veikkasin; ei toi pikkuneiti olis halunnu herätä. Tunnin verran meni herätellessä toista.. :P On vaan nii hellyttävää ku tollanen neiti kohta 3 v kiskoo peittoa takas korvilleen ja sanoo et mee äiti pois, minä haluan nukkua! :D No nyt on kyl jo neiti jalkeilla, ekaks paineli pissalle. Yövaippakin kuiva!!! Aivan loistavaa, kohta tartteta niitä ollenkaan.
Maanantai 23.06.2008
22:52 Vätystää, vätystää...
silmiäkin kirveltää... Sama se, valvomme, ei Jennaa vaan nukuta!!! Ja lallallaa prkl. Mistä hitosta tää teletappi kiskoo virtaansa?? Kuulema oo ees päikkäreitäkään nukkunu. :P Aamulla on sit kiva ku pitää olla kasin aikaan pimatsua nykimäs ylös, Jiihaa!!
13:44 Loistava
ajoitus tulla tänään veks mökiltä ku alko sataa.. Loppuvkosta takasin, mut silloinhan onki jo luvattu taas aurinkoa! :) Ihan jees, ehdin pesee mökin petikamat ja matot nyt himas olles. Jussikin meni, aikasta kosteissa merkeissä.. Kokko jäi näkemättä, mie olin jo unten mailla siinä vaiheessa. :D On sitä kyl tullu täristyäkin, faijaki kovasti yritti vaan tarjota mulle jätesäkkiä.. Ku eiks se niin mee et ensin kärsitään vanhat pois ennen ku otetaan uutta.. mitään tasoittavia aleta kiskoo, niinku loppuseurakunta teki. Ainoa haittapuoli oli ku tuli törkeä ikävä lapsia?!?! No onneks Jenna tulee kohta himaan, Niksun näen huomenna ja Jantun ens ma. Ja kyllähän se ikävä helpotti ku heille soitti, sai taas kuulla osansa heidän kiukuttelustaan. :D
Keskiviikko 18.06.2008
14:41 Rahaa
palanu monta sataa ja minkä takia? On nää perinteiset juhlapyhät kivoja, ainaki käy kalliiks. Eipä tässä muuta voi todeta ku pirun hauskat jussit kaikille, älkää kaatuko kokkoon tms., ja älkää olko ihmisiks.
Tiistai 17.06.2008
17:13 Kuka
tän sateen tilas? Mä en ainakaan; piti mennä tyttöjen kans uimaanki tänään. :( Olis vaan pitäny mennä het aamusta. Pirun tylsää tää kotona kökkiminen, pitkästä aikaa kaivoin kutimet esiin ja aloin tekee Jennalle neuletakkia.. Voi edes lähteä liikenteeseen, pitää odotella ku tänään tulee vihdoin ja viimein se uus jääkaappi-pakastin.. BORING!!!!!!!
12:39 Täähän
alkaa tulee tavaks.. Aamulla heräät, heität ukon töihin, meet koirapuistoon ja sit kotiin siivoamaan. :P taas hinkkasin lattiat kloritilla, oppis nyt toi kusitykki pikkuhiljaa sisäsiistiks!! Laitan uhallanikin olkkariin maton, heitetään sit koneeseen jos ja kun toi taas kusee. Ukkoki änkes tänne päiväkahville, hävytön. Pysyis vaan työpaikallaan eikä tulis tänne sotkee mun päiväjärjestystä.. Saa nähä tuleeko vielä uudelleen, ainaki sillä o tänään taas hammaslääkäri.. Ja tietenni Kivikos, saa Heidi taas selittää kui se exänsä ramppaa kylässä tms.. *wrn*
Maanantai 16.06.2008
23:13 Satanan
koira! Teki mulle kivan tempun!! Polvessa on ollut vekki parisen vkoa, hyvin oli rupeutunut/paranemassa.. No ei oo enää, vereslihalla perskeles. Olin lähös Minnin kans hakee ukkoa töistä ku neiti "vähän" kohels eteisessä ja astu samalla mun läpökkään päälle. Siinä sit lennettiin polvilleen eteisen matolle, lens muuten ärräpäitä suusta! Oli koiruuski vähän huuli pyöreänä mitä se tossa tekee; änkes vielä ryökäle nuolee naamaa ja mahan alle. Kyl täytyy sanoa et odotan jännityksellä mitä muuta vielä tulee tullessaan ku koiruli on nyt jo vasikan kokoinen.. "Meidän vauva"... ;)
15:38 Heh. Perustin sit mieki yhteisön ku ei sellasta löytyny.. Nyxät. :D:D Pari duunihakemusta laitettu, ihan vaan pakulla ajoon. Siis tää o oikeasti hirveätä ku ei tiedä mitä haluaa isona tehdä!! Ainoa mikä o varmaa on se et mä en mihinkään hiton toimistoon hautaudu, mielummin menen vaikka kaupan kassalle! :P
14:17 Vapaaehtoisia?
Mun tarttis varmaan alkaa laatii CV:tä ja jotain työhakemuspohjaa.. Puoltoista kk ni Jenna menee tarhaan, mä enempää himas köki. Tai no, jos ei löydy mitään mieleistä tai jollain orjapalkalla ni voin mä olla liiton rahoilla vielä.. Onpa ainaki tarhamaksut pienempiä. Kiesus ku vaan osais edes päättää mitä sitä haluaa tehdä!!
12:15 Silmät
vaan ristis vaikka on jo puolpäivä. Joku samperin tset tset kärpänen tainnu purasta, en ymmärrä. Kuitenni ollu aamun liikkeellä, luulis et olis heränny jossain välis mut ei.. Jenna kattoo ihmeperhettä, mä taidan ottaa tirsat. :)
Sunnuntai 15.06.2008
22:43 Jups
vkl pulkassa. Veto aivan finaalissa, tiiä miks. Käytiin uimas tyttöjen kanssa, Minni ei vieläkään suostunu uimaan.. Niksun vein jo kolmen maissa pitskuun, oli aika pirun mahdoton tän vkl:n.. Sai Janttu olla himas edes pari tuntia ilman et toinen lyö/kuristaa/potkii/härkkii koko aikaa. Mut nyt pää tyynyyn, huomenna uus päivä ja uudet kujeet..
09:31 Kahvia ja tupakkaa..
enköhän mä kohta saa itteni käyntiinkin. Meni eilinen pikkusen myöhään, ei kannata ottaa päikkäreitä enää kuuden aikaan illalla! :D Mut en mä muuten olis jaksanu kattoo sitä leffaa, mikä devils juttu nyt olikaan. :S Nyt sit vaan odotellaan et toi taivas kirkastuu ni päästään lähtee rantsulle. Sitä ennen pitäis varmaan imuroida ja pestä lattiat, kauhea minkä määrän sotkua 4 lasta saa aikaan. Tai siis 3 lasta levittää ja Minni pistää paskaks.. Thank god, ainaki se yks hiton pilli on päreinä!! Meinas korvat jo mennä. Muutenni ollu Niksulla suht vaikea vkl, ei oo totellu mitään. En enää ees pysy laskuissa mukana kuinka monta mä oon kieltäny sisällä skeittaamisen/pallolla potkimisen. Aikas jännä ku ajattelee kui hyvin meni yli vko.. Tiedä häntä onks sit Jantun läsnäolo syynä.
Kohta onneks alkaa peräti 6 pv lapsvapaa! Tänään lähtee vanhemmat muksut ja sit ke lähtee Jenna. Jos ei hirveän myöhään mene neidin lähtö ni mä painun sit jo ke mökille Minnin kans, haluan pois hkistä. Tiedä sitten miten muut mökille valuu, mä vien "mamman" samalla kyydillä, faija taitaa tulla nupilla ja Sami rellulla. Kait, mie vien anjoviksen! Minniki matkusti jo takaboksissa siinä uintireissunsa jälkeen, ihan hyvin pysy. Koiraverkko kyl on jossain, mut ei mitään hajua missä. Onneks tulee isännälle palkka ke, pääsen ryöstää sen tiliä.. Tarvii käydä vaihtaa kaasupullo täyteen ja hakee jussieväät; sekä nestemäiset että kiinteät.. ;)
Lauantai 14.06.2008
21:33 Koiranomistajan arkea..
Ei tässä hulluja olla mut just oltiin tunnin verran koirapuistossa vesisateessa. :S Mut pitänee lohduttautua sillä ettei oltu ainoita idiootteja!! :D Kiasma nähty, aikasta tylsä paikka. Hienoja kuvia kyl saatiin yhdestä teoksesta, täytyy katsoa vielä kui ne onnistu. :) Pennut oli vauhdissa..
11:54 Heh..
on tää hassua pitää ns. kahta blogia. Toinen on Minnin ja toinen meidän karvattomien! xD Tosin tällä hetkellä elämä kyl pyörii aikas paljon koirulin ympärillä, ni kait se on ihan ymmärrettävää. Ihania lapsia mulla, antoivat mun vetää zetaa kymppiin asti.. Sami nyt nukkuu vieläkin, reppana tuli aamuseiskalta töistä. Ihan kiva nakki olla töissä eka oma vuoro aamusta iltaan, käydä himas pari tuntia ja painua takas töihin. :/ Huomaa et kesälomat painaa firmas päälle, isännätki painaa ympäripyöreitä päiviä.. Olihan toinen kysyny toltaki et lähet sä vielä viinakuorman hakee ku oli aamulla lopettelemas.. Ei ollu lähteny hakee. :D Ihan hyvä, oli se aikasta zombie ku kotiutui. Meinasin kyl olla nii ilkee et kohta menisin potkii ylös, pitäähän hänenkin päästä öö kulttuurielämykseen mukaan.. Oltais tänään menos sinne Kiasmaan, ja huomenna sit Kuusjärvelle. Piti mennä toisinpäin, mut säätiedotus nyt päätti meidän puolesta järjestyksen. Kyl tää etävanhemmuus taitaa sopia mulle ihan hyvin, ihan jees ku ei tartte tapella arkisin ku yhden kans! :D:D
Perjantai 13.06.2008
19:46 Huh
mä oon poikki! Ihan simmut ristis jo; piti laittaa lisää kahvia tulemaan. Käytiin tänään Jakiksen hiekkamontuilla, pennut ui ja Minnikin saatiin jo kuonoa myöten tulemaan veteen. :) Niksu on maton pesussa, hullu laps ku tykkää tollasesta puhteesta. Tosin enpä mä ala estelee, kummasti noi matot likaantuu ku Minni ei vielä osaa olla täysin sisäsiisti.. No kunhan täs saa kiskottua muutaman mukin kahvia ni lähtee vielä tytön kans koirapuistoon. Pysyy paljon rauhallisempana ku pääsee purkaa energiaansa muiden kanssa!
13:53 Ai et on kotoista.. Kauhea meteli ja kälätys ja äiti tulee surroundina.. :D Ihanaa!!
10:21 JEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!!!!!!!!!!
Kohta on pesue kasassa!!! :) Niksulla vapaa vkl, ja Janttu tulee ekaa kertaa vkl:ks öö etävanhemman luo.. :S Tai miten se nyt sanotaankaan. Mut pääpointti on se et mun trio o kasas! :) Kyl täs kummasti ikävä vaan tuppaa tulemaan vaikka päivittäin tekemisis onkin. Nyt on mielialakin parempi, kiitos vaan tutuille/tuntemattomille rohkaisevista sanoista sen yhden suhteen. Kunhan me vielä päästään muuttaa pois täältä suunnalta, ni avot!
Torstai 12.06.2008
22:44 Kertokaas
mulle tyhmälle et miten mä ehdin ton kaiken? Tai olla ehtimättä.. Mä en todellakaan ymmärrä et mitä hittoa toi ihminen hakee tollasella paskanjauhannallaan paitsi sen et loukkaa mua ja saa mut itkemään? Vai sekö siinä on se tarkoitus? Mä olen se hirveän kauhea narttu joka varasti hänen miehensä ja tuhosi hänen elämänsä? Mä olen se joka estää lapsia tapaamasta isäänsä? Jep jep.. olenhan mä. Mä en oikeasti enää jaksa tota, ihan tarpeeks rikki jo aiemmasta elämästä.
Meillä menee Samin kanssa hyvin, olen ollut onnellinen ja luultavammin mieskin on ollut. Niin on ainakin sanonut... Ni miks joku haluaa tuhota toisten onnen? Tossakaan tekstissä ole muuta kuin valheita toistensa perään, Sami ties tasan tarkkaan tohon kellonaikaan et Minni on menos tänään mätsäriin.. Aivan taatusti meillä on siistimpää ku siellä kämpäs mistä juoksee hoidotkin karkuun... Ok, ruokaa en kyl nyt laita ku ei täällä oo ees lapsia paikallakaan.. Ja lahna on hyvä ja menee katsoo peiliin.. ;) Kenen mies jätti avokin ja lapset toisen takia? Oliko se mun mies? Ei tietääkseni...*viheltelee* Akka on hyvä ja revitelkööt rebaansa Alastomas Suomes, jos vaikka sieltä sattuis saamaan ku on niin "loppuunjyystetyn" näköinen..
22:25 Kiitos kaikesta.
taas kilisi puhelin nyt ruti siitä et taas ehkä pitää lähtee satanan piskinäyttelyyn... vitt... mulle siitä itkee itehän osansa valitsi, kunpa jäis tohon valitus itkee siitä ku eukko päättää sen pukeutumisesta, ruakaa ei osaa vääntää, ei saa pidettyy kämppää siistinä, jua liikaa ja istuu vaan päivät persettä levittäen koneella eikä hoida muksua parasta kaikeen valitti ku heidän seksi elämä on ihan kuolutta ja se mitä on on ykstoikkosta jyystämistä...(kiinnostaa kympillä)..... vittu ei kuulu mulle sanois eukolleen eikä mulle... taidan sittenkin vaihtaa numeon hermot menee, sanoin et pistää vaihtoon jos ei mielytä, tai lopettaa vinkumisen ja pistäs lahnansa ojennukseen... ei muka voi ku ei ole paikkaa mihin mennä ja menee auto,puhelin, koirakin ois hänen mut veneen alleko muuttaa piskin kanssa? totesin et vaik sinne tai mutsilles =) ei oikeen tykänny vastauksesta...hihiiiii
12:41 hahaaaaaa mervi tykkää must taas ton merkinnän jälkee mut jos ei kestä totuutta ni oma vikansa
12:40 hihiii
2 tampioo juoksee epätoivoisina näyttelystä näyttelyyn sit toinen itkee mulle siitä kun koira ei osaa käyttäytyy ja eukolla on kuulemma jonkin sortin pakko mielle viedä "koira" näyttelyyn vaik ei ees osaa kouluttaa sitä... opettelisivat ensin koiran kasvattamista sekä koulutusta ennen ku näyttelyihin menee ni ei olis ongelmia sielä=) tommosilta pitäis koiran pito kielto antaa kunnes ovat käyneet koiran koulutus kurssit eka läpi... en kyl ihmettele et koira temppuilee kyl minäkin temppuilisin jos ois omistaja joka ei osaa mitään ja siltin raijaa ympäri kaupunkia näyttelyissä ja koira raukka ei ees tiedä mitä omistaja pyytää ku ei osaa oikein neuvoo.
NOIN ne mulle tuli tietoon. Toi akka pitäis toimittaa hoitoon, se on sairas. Mä olen tehnyt jo kertaalleen rikosilmoituksen mut netissä valehtelu ei ole laitonta. Kohta lentää sekä koira että ukko ulos, mä en ENÄÄ jaksa tätä paskanjauhantaa. Ed. se on varmaa et jos toi nauta tulee mun eteen ni se saa turpiinsa ja lujaa.
12:58 Kämppä
kiiltää, vahasin taas lattiat. Hyvä minä!! :D Nyt sit voikin painua Minnin kans koirapuistoon. Pahasti vaikuttaa siltä et menen tänäänki sit mätsäriin, kaihertaa se eilinen. Ku en tajua tytön käytöstä ni en tajua. :S
11:42 voi voi..
saas nähdä mitä nyt sit taas seuraa.. Muru kävi hammaslääkäris ni joutu jättää kuokin Kivikon mottiksen eteen.. On varmaan taas käyny päiväpanoilla.. :D:D
07:48 6.20
kuuluu itkuisella äänellä "Äitiiiiiiiiiiiii, mä haluan mehua"......... Käydään hakemassa neidille mehua, mä painelen tupakille. Tulen sisälle, ni se ryökäle on kömpinyt takas peiton alle! :S Nyt sit hissutellu hiljaa siitä lähtien Minnin kanssa ku nää vaan nukkuu täällä. :P Kuka hitto se sano et aamuhetki kullan kallis? Mitään voi tehdä ettei muut herää! :/
Keskiviikko 11.06.2008
22:19 Millainen vanhempi olet?
Huolehtijavanhempi
Haluat pitää pienokaisesi kaukana suuresta, pahasta maailmasta. Nukkuisit kuitenkin levollisemmin, jos et kantaisi huolta kaikesta.
Hyvät puolet: helppo ja turvattu lapsuus.
Huonot puolet: helppoa ja turvattua aikuisuutta ei ole. Miten siitä selviää, ellei saa lapsena harjoitella?
http://poll.mederra.com/testit/millainen-vanhempi-olet
20:57 Oho
mä oon tainnu taas kusta jonku muroihin ku alkanu urakalla haukkuu mua... :O Kiesus mä oon eri pätevä, missään netlogis ees ollu.. :D et ammuu vaan! Mahtaakohan hän ikinä päästä katkeruudestaan eroon..?
20:31 Ei
tullut punaista, mustelmia ja naarmuja vain käteen. Minnistä tuli kenguru ku päästiin kehään asti. :( En tajua mikä sille tuli, sekos ihan täysin.. Kehän ulkopuolella käveli vierellä ihan nätisti. Taitaa tulla paussi ihan tarpeeseen neidille! Kiesus mä oon poikki, raittiin ilman myrkytys taitaa vaivata. Onneks huomenna on ns. vapaapäivä!
08:03 Hulluks
on menny tän huushollin heräilyt. Tänään vuorostaan Sami ollu viidestä jalkeilla. :S Onpa ainaki Minni päässy jo kahteen kertaan ulos, ei oo tullu sisälle vahinkoja! Tänään onki sit taas tiedossa lentopäivä, eka leikkii omahoitajaa, sit tapaan vihdoin ja viimein Niksun psykologin! Illalla taas mätsäriin, sit alkaa tauko. Eka koira kenen kanssa käyny tollasissa, ni kait se menee pennuillakin niin et toisto on paras opetus.. Ja tänäänhän on punaisen vuoro, eiks jep? :D
Tiistai 10.06.2008
21:26 Juuh
Nyt sit oli Sami kehässä Minnin kanssa, pääsikin ajoissa töistä. :) Tällä kertaa tuli sininen 2... Vaikka jouduttiin aikuisten sekarotuisten kans samaan aikaan. :P
14:40 On mulla
pienet ilot! Ostin uuden lattiamopin ni se o ihana!! :D:D Huomaa et on ihan toisella mielentilalla ku auto alla, tarvii istua neljän seinän sisällä. Varsinni ku Samilla alkaa illat venyy, eilen tuli ysin jälkeen. Ihan kiva parisuhde ku näkee toista sen verta et nukutaan yhdessä. Tänään mennään taas Minnin kans mätsäriin, saas nähä kui tänään käy. Ja menen ihan ilman lapsia! :D Ainakin niin mä äsken sovin ukon kans puhelimes et nappaa neidin kyytiinsä siks aikaa ku mä oon Minnin kans siellä.. Saa nähdä mihin mä huomenna neidin tökkäsen et päästään taas mätsäriin menee.. Sit onki kesäkuun mätsärit käyty.
Maanantai 09.06.2008
18:16 heh
päässä soi se Leevin biisi on meillä stereot, mikroaaltouuni ja jotain.. Tai ainaki sen sävelmä. Johtunee varmaan siitä ku tänään kaivellu kaapeista vanhoja roinia, käyttäny pitkästä aikaa jotain höyrypesuria. Muuta puutu ku se pesutorni, veikkaan et sekin ilmestyy siinä vaihees ku isäntä kyllästyy laittaa pyykkejä kuivuu. Mä en käsitä miten se voi olla mulle niiiiiiiiiiiiin vastenmielinen kotityö ku olla ja voi. :S No joo, makaa silitysrautakin hyvin pitkälti käyttämättömänä.
Mä oon niin pitkästynyt ja tympääntynyt kun ihminen olla ja voi. Ei oikeastaan ees vituta, jotenki vaan turtunut. Ulkona tollanen ilma ni ei ton räkänokan kanssa oo pihallekaan voinu mennä, sen verta päässy ulos et oon tupakalla käyny. :S Ainakin se on nyt mulle tän päivän aikana selvinny et menen huomenna hakee anjoviksen itelleni, mulla hajoo pää neljän seinän sisällä.
hei tää on hienoa.. joku vieras immeinen käyny mun sivulla, meinasin kurkata ni oonki mustalla listalla.. Wau! taitaapi olla jotain nimeltä mainitsemattoman kavereita.. No mut nyt on Minnin kotisivu tehty! :) Ihkuboxissa on banneri sinne.
Maanantai 09.06.2008
10:12 Ei
voi olla totta. Siis heti ku toi yks on taas maisemissa ni asiat menee päin puuta. Sais nyt äkkiä sen kämpän ni päästäis muuttaa. Jää sit nähtäväks muutanko kaksin vai kolmisin, ei mulla pää/hermot kestä tota jatkuvaa paskanjauhantaa Samin uskollisuudesta etc... Mä en pysty käsittää et miten muru vois olla siellä vaik on mun seuras.. ja sovitaan niin et älkää enää kertoko mulle mitä se akka kirjoittelee päikyssään, jooko? Aina tulee matseja ku mä kilahdan, hän on mulle punainen vaate.
10:05 *Haukotus*
Ihme tapahtui, Sami anto mun nukkua rauhassa! Voidaan piirtää taas ruksi seinään, heräsin vasta ysiltä. :) Koira oli viety etc.. Loistavaa. Kyl on pakko myöntää et tolla miehellä on ns. peruskoulutus hallussa. Ainoa mikä mua on häirinnyt on se et se ei oo ns. moksiskaan mun rahankäytöstä. Eilenki totes ruokakaupas et hän on huomannu et hälle jää paljon enemmän rahaa käyttöön kuin exänsä kans ollessaan. :O Ja mä mietin ite hiljaa mielessäni et ei prkl, toista kertaa elämässä mä maksan mun henk.koht. laskuja jonku toisen tililtä.. :S Ekan kerran tein sen ku olin avios.. no siihen suuntaan kait tässä nytki ollaan menos. Kuulema pitää käydä ostamas uudet rinkulat, ed. ollaan kihloissa vaikka mä linkosinkin omani menemään. Meinas et käytäis nyt jo ottaa ne tatskat mut ei prkl... ennen ku mä alan nahkaani toisen puumerkkiä laittaa ni sit ollaan sanottu tahdon. Mut nyt alan tekee Minnin kotisivua, löysin lemmikkien "galtsun".. :D
Sunnuntai 08.06.2008
22:46 Alkaa
hirttää kiinni! Kuka hemmetti se on joka kertoo mun blogin tapahtumia sille lehmälle??? Hitto mä olen ollut tyhmä ku ns. "uskonut" ihmisten sanaan! Kiitti vaan vitusti, mun puolesta voitte mennä leikkii rauhassa tota kaksnaamaista paskanjauhantaanne!
22:16 Tyhjän
pesän syndrooma taitaa kohta iskeä urakalla. Vietiin Niksu tänään takas Kuusikkoon. :/ Mihin hittoon nää 10 pv meni? Ei oo muita ku mä ja ukko, Jenna ja Minni. Koko ens vko samanlainen, pe vasta tulee muksut himaan. Jääkaappi o täynnä sapuskaa, kuka ne syö? Okei, Sami on kyl uskomaton imuri mut jos se o töissä aamusta iltaan ni.. Mitä hemmettiä mun pitäis tehdä aikani kuluks? Enää voi rytmittää päivää sen mukaan miten Janttu liikkuu ja missä menee jne. Mökille en voi karata, Sami tarvii autoa et pääsee menee duuniin. Voisinhan mä pölliä porukoiden auton, mut tuli taasen makseltua/osteltua sitä sun tätä ettei oikein anna talous myöten noilla bensan hinnoilla. Varsinkin kun mun arvaus on et Sami olis meidän kans mökillä yöt, kävis sieltä töissä.. Tulis edes maakuntakeikkoja ni me mentäis tytön kans messiin!
Taisi sit iskeä mätsäri-innostus isäntään...Ekaa kertaa näin ku teki jotain ns. oma-aloitteisesti täs kämpäs; laitto sen ilmotustaulun HETI seinälle ruusukkeineen.. :D No joo, kyl mäkin haluan kokeilla uudestaan ettei ole lapset koheltamassa. Ke iltana olis seuraava mätsäri Espoos, tiedä sit vielä et menenkö sinne Minnin kanssa. Ku en voi sille mitään et tekee mieli kokeilla uudestaan, en usko et tuomari olis muuten sanonu mulle vikoiks sanoikseen et "tosta tulee todella kaunis koira".. Tai sitten se vaan lohdutti mua! :D
13:52 Kokemushan tuokin
Tässä sitä sitten kehässä ollaan. Punainen nelonen tuli, tiedä sitten olisko ollut korkeammalla ellei pennut olis levittänyt palkintokassia siltä kohdilta... :D Tuomari ainaki totes mulle et mene sä sinne kun kerta lapset niin haluaa. :P Mut kivaa oli, tullaan menemään uudestaan. Ainaki sen verta monta kertaa et saadaan toi ilmotustaulu ruusukkeita täyteen.. ;)
09:43 Harjataan,
harjataan. Miten hitos voi koirasta lähteä noin paljon karvaa? :S Olis tullut jo useammat kintaat perskeles. Kiesus et elämä on taas tasasen "mukavaa", rauhallista ja tasapaksua arkea. :D Mut jatketaan ton neidin puunausta ni päästään ihmettelee mitä on ne mätsärit!
Lauantai 07.06.2008
21:48 poikki. Muutenki tää pv sellanen et olis voinu olla olemattakin. Kaikki aikataulut kussu, suunnitelmat pissiny etc. :P Josko nyt menee vaan vetää unta kaaliin ni jaksaa huomenna olla pirteänä siellä mätsärissä Minnin kans. :) Saas nähä kui neidin kans käy..
08:04 Jipiaijee
Lastenklinikka kutsuu, Jenna itkeny aamuneljästä alkaen. :P Johan meki mentiin nukkuu puol kolmen maissa; olo sit onki sen mukainen. Pirteä ja levännyt! :P
Perjantai 06.06.2008
21:30 Talviturkki
heitetty pois! Pirun kylmää vettä, käytiin kuusjärvellä. Sika nopeasti päivät mennyt, tiedä taas mihin aika häviää. Niksunkin kanssa tosi kivasti mennyt tää vko, kalliiks on kyl käynyt mut aika ns. harvinaista herkkua et poitsu himas näin pitkään. :)
Keskiviikko 04.06.2008
10:32 Eipä
mitään uutta tai ihmeellistä tän taivaan alla. Eilen niin normi päivä etten jaksanu ees mitään rustailla. :P Tästä tulos samanlainen, ainaki näyttää siltä. Inkvisitio kävi, niillä mtn ihmeitä ollu. Plääh ja blööh, voida ees rantsulle lähtee ku Jenna yskii ni pirusti. Itikseen pitäis mennä käymään metsästää lahjaa, mut saa ny nähä pääseekö tänään vai meneekö huomiseen. Laiskottaa tää tylsyys..
Maanantai 02.06.2008
22:16 Dodih
Taas on päivä pulkas. Siivottu, oltu Lampparis ja koirapuistos. Kaupas käyty ja ruoka tehty. Hip hei! Pyykkituvas oltu ja himas 3 koneellista pesty. No laitoin mä sentään hakemuksen lähihoitajan koulutukseen.. :/ Asia ei mulle kuulu mut prkl et voi kotiäidin elämä olla tylsää!!!!!!! Ja ei millään pahalla ketään kohtaan, mut mikä kohta täs touhus on rankkaa? Paitsi aikuiskontaktien puute.. Mäkin sit tänään hiffasin et tännehän voi luoda monta ryhmää ketkä näkee mitäkin kirjoituksia, jos vielä saa eräs jotain tietää meidän elämästä ni jo on ihme! No joo, nyt syömään ja ruiskuun, sit varmaan tuleeki taasen nukkumatti.
15:05 Hulluja
päähänpistoja sitä mulleki tulee.:S Kävin sit äsken aikani kuluks pyykkituvas pesaisemas kaikki kämpän peitot ja tyynyt. :P Sitä ennen onnistuin tilaa tonnin telkkarin?!?!? Ja mun piti vain soittaa ja kysyä et riittääkö mun luottoraja siihen.. Well, tehty mikä tehty. Ja siihen saa pöytäkoneen kiinni ja siinä o myös 160 Gt:n tallentava digiboksi.. Hyvä minä.. :D
Olis taas pitäny arvata se et sossutäti ottaa yhteyttä Jennan katoamisen myötä. Luulin et se olis jo riittänyt ku mä juttelin niiden sossujen kans siellä kyttiksellä mut ei.. No, tulkoot Raija kaffelle, sama se mulle. Jotenki vaan tuntuu hullulle se et mä ku oon ollu yh teki sen et oon niiden suurennuslasin alla. Ku katselee täs tätä naapurustoa etc ni luulis et niillä olis parempaaki tekemistä ku päivitellä mun ja Samin matseja. :P Mut toisaalta, onhan se hiton hyvä et seuraavat lapsiperheiden elämää.. jos vaikka edes jokunen lapsi saadaan pelastettua "perhehelvetistä" ni se on hyvä.
Pitäs mennä jatkaa touhuamista, mut kädet ihan hapoilla vielä. No kohta, kohta... jos eka menis vilaisee mitä vaihtokämppiä on tarjolla! :)
09:51 WAU!
Nyt piirrän ruksin seinään, Niksu heräs vasta äsken?!?! Yleensä ollu kuuden maissa jalkeilla ku o himas.. :S Aivan loistavaa, ei voi muuta sanoa. Eipä täs kyl muutkaan olla kauaa oltu hereillä, Sami herätti mut ysin aikaan ja Jenna sit heräs meidän jutteluun. Neiti sit nukku viime yönki mun vieres, illalla yski sen verta railakkaasti et oksens sänkyynsä. :P Ku tietäis mistä toi ny johtuu, alan voimakkaasti epäilee allergiaa.. Josko sit seuraavas neuvolatarkastukses sanon asiasta, ei me kuitenkaan saada lääkärille aikaa ennen sitä. On niin pirun hyvä lääkäritilanne täällä! :P
Saas nähdä mihin suuntaan meidän suhde nyt menee. Viime yönä tuli puhuttua ja paljon. Ihme tapahtui, ukko jutteli! Kyl täs nyt jatketaan matkaa kimpas, täytyy käydä apteekis hakee sen lääkkeet. Joskohan sit tasottuis, mielialan vaihteluihin ne on määrätty. Tiedä sit mitä sieltä on tulos, puh.resepti... Jos ne on jotain älyttömiä koomailunappeja ni saa luvan olla, mielummin mä sit katon noita kiukunpuuskia ku elävää zombieta. Kait mun pitää iteki tarkistaa ajatteluani.. Jos sitä risoo exänsä & sukulaistensa käytös, ni onhan se ns. ymmärrettävää et mullehan se kiukuttelee ku oon lähin ihminen. Niinhän mäkin sille teen.. Raivoan, kiukkuan, itken hälle. Kait munki pitäis pystyä sama tuki tarjoamaan hänelle? Mut väärin se on et jos meillä on keskenämme kaikki ok, ni hän sit kääntää kaiken ylösalaisin ja syyttää mua jonninjoutavista asioista. Sanois mielummin et vituttaa se lehmä eikä raivoa mulle siitä et maksan laskut ajallaan.. :S No mut pääasia on se et hän eilisen mietti asioita, tajus toimineensa väärin etc. On se välillä aikas rasittavaa et hän luulee et mä toimisin ja ajattelisin samalla tavalla ku exänsä.. Menkööt prkl ja touhutkoot, mä en muuta oo pyytäny ku sen et ilmoittaa asiasta! Ku en tiedä onko maailmassa v-mäisempää asiaa kuin olla huolissaan jostakin. :S
Sunnuntai 01.06.2008
21:20 Mä oon vanhus!! :(( Tänään tuli taas todistettua se ku mentiin käymään YLE X:n konsertis kaisaniemes. Ihan väärä paikka mulle, jos mä haluan olla hiekkalaatikolla ni mä voin olla sitä kotipihallakin ilman et mun tarvii kattoo kuinka parikymppiset dokaa joka puolella ympärillä. :/ Pari tuntia riitti, sit oli mitta täys. Positiivinen puoli et tais tulla aurinkoa, ainaki naamaa polttelee siihen malliin. Tai sit voi olla ihan väsymyksestäkin, muista edes milloin viimeks nukkunu yön kunnolla. Menny tää päivä miettiessä et haluanko mä jatkaa tällästä suhdetta vai en, kihlauksen nyt ainakin taisin purkaa ku linkosin sormuksen menemään. Et ei ainakaan tänä kesänä tuu häitä! Kattoo nyt mihin lopputulokseen mä ees tuun tässä.. Mun elämä oli ns. helpompaa ilman Samia, mut prkl tunteet sit taas sotkee tän pakan. Ja ku ajattelee et vielä pari päivää sit mä olin onneni kukkuloilla... Ni tadaa... nyt sit mietitään urakalla et montakohan kertaa nää katoamis/ryyppyreissut tulee toistuu vai toistuuko vielä. En tiedä, en tiedä, en tiedä. Ku olis kristallipallo mistä näkis tulevaisuuteen. Mut joskohan nyt riittää tälle illalle rustailut, meen kattoo dokkaria siitä saksalaisesta hullusta mikä piti tytärtään vankina.
14:34 Kyl se vaan niin on et lapset on osa mua.. Luulis et mä olisin sopeutunu ajatukseen parissa kuukaudessa Jantun lähdöstä.. en näemmä ole. Kyyneleet vaan valuu, pala mua lähti pois. Kaikkeen tottuun, sanotaan.. eihän tässä oo ku pari vkoa kunnes näen hänet taas... 9 vuotta mä olin päivittäin hänen kanssaa.. Mä kävin tän saman läpi tammikuus ku Niksu lähti hoitoon, silloin mua kuitenki lohdutti se et näen pojan milloin haluan ja Niksun koti on edelleen täällä. Mä en oikeasti pysty edes kuvittelee miltä se tuntuis jos lapselle kävis jotain ku tääki sattuu niin saatanasti vaikka tiedän vielä kuitenkin tytärtäni näkeväni..
08:37 Vithu
mikä päivä eilen oli!! Ei onnistunut mun karkureissu, tai joo, onnistu, mut ei kauaa. Eihän ukko himas pysyny! Se et kerkesin käydä broidin kans Venlan terassilla ja ruokakaupas, ni jo tuli lapset mulle takas. No ei siinä mtn, siihenhän mä oon tottunut et oon lasten kans.
No muksut tuli mua vastaan lampparin kohdalle; vanhemmat lähtivät itikseen ostaa pleikkapeliä ja mä menin Minnin ja Jennan kans koirapuistoon. Oltiin sieltä lähdös, ni Jenna ottiki hatkat! Mä sain Minnille hihnan kiinni, ja painuin perään.. tyttöä ei näy missään!! Mä sit fiksuna tyttönä ajattelin, et ok, se on lähteny himaan päin ku tuttu reitti.. Eipä sit ollutkaan tullut tänne. Siinä vaiheessa mä sit soitin 112 et ei prkl, mulla o laps kadonnut. Samia yritin tavoitella et tuu ny auttaa mua etsii, eihän se vastaa puhelimeen. Sit soi mulla puhelin, Jenna on Kontulan ostarilla poliisien kanssa! Siinä vaiheessa ku mä olin saanut vanhemmat muksut kiinni ja löytänyt isännänkin ni oliki jo myöhäistä. Mä istun Helmen terassilla lasten kans ja ihmettelen et missä hitos se tyttö on, puhelimesta akku loppuneena... Löytyhän se, Itiksen kyttikseltä?!?!! Eiku sinne koko samperin seurakunnan kanssa hakee neiti himaan. Onneks antoivat edes taksikyydin takas kotiin, mitään lompakoita ollu mukana.
Ainoa huvittava piirre oli se ku mä siellä puhaltelin poliisimittariin ni en ees ite uskonu puhaltaneeni nollia, pariinki otteeseen. Kuitenki sen pari tuoppia olin ottanu. Onneks toivat toisen mittarin, se saatiin jo värähtää! Kuulema olin eka joka vaatimalla vaatii saada puhaltaa.. :D
Että silleen.. Vauhtia ja vaaratilanteita. Voitte uskoa et olin eilen paniikissa! Mut nyt pakkailee Jantun kamoja, isänsä hakee neidin kahden maissa. :/
Kommentit